Valkoinen kirkkoon minulle vahvasti yksi Helsingin merkki rakennuksista. Siinä on sitä jotain ja kävelen toisinaan huomaamattani sitä tervehtimään. Sisällä olen käynyt vain kerran, ja oikeastaan se riittää minulle. Olen vapaampi katselemaan rakennuksen yksityiskohtia etäältä, ulkoa. Pidän tästä kuvakulmasta. Olen myös kuvannut paljon puita erivärisiä taivaita vasten. Minusta on ihanaa huomioida itsessäni inspiraatioin kulkua, sitä kipinää joka kasvaa ja karrtuu, toisinaan taas sammuu. Puut, oksat, luonto ne ovat mielessä olleet jo pitkään, haluaisin tehdä jotain niihin liittyvää...
Sain jo jokin aikaa sitten lahja. Se on kuulunut isoisoäidilleni siitä nimikirjaimet. Suku, sukulaiset, historia, aika ne ovat jotain kiehtovaa. Kaikki ne ihmiset jotka elivät ennen minua joihin minulla on joskin etäinen hatarakin side yhtä kaikki. Olen kerännyt tarinoita ja toivon että kuulen niitä vielä lisää. Väistämättä ajattlen myös omaa tarinaani, sitä aikaa kun sitä kerrotaan lapsieni lapsien lapsille. Millainen stoori se mahtaakaan olla, ja millaista sitä onkaan kuunnella. Elämän hauraus ja hetkellisyys siinä kun kuljemme täällä voi ihmistä.
Olemme olleet hiihtolomalla ja huomenna alkaa osittainen paluu arkeen lasten koulun myötä. Huomenna minäkin aion hakea pitkästä aikaa koulunpenkille. Olen jännittynyt- innoissani- epäilemättä hieman peloissani myös.
Oletko sinä tuossa kuvassa? Kaunis. Ja niin hienot tatuoinnit.
VastaaPoistaMinulle Suurkirkko on pettymys sisältä. Ei ollenkaan niin hieno kuin ulkoa päin.
Minähän se. Ajattelin että ehkä on aika esittäytyä,kun tuntuu että esillä on nyt (hämmentävää kyllä!) vain paljon kuvia jaloistani..(?)
VastaaPoistaMinäkin olin pettyny kirkkoon sisältä, senkin vuoksi tyydyn ulkopuoleen. Pidän siitä miten seinien valkoinen näyttää aina vähän erilaiseltä säästä ja valosta riippuen.