Sunnuntai aamjen ihanuudesta/ Of the blissfullness of slow sunday mornings

 Pieni muori (kuvan viherkasvi) pääsi ikkunalaudallemme tähyämään kohti aurinkoa. Minulla ollut oikein hinku kevääseen. Kaipaan vihreää, valoa ja keveyttä. Nämä kaipuut näkyvät viherkasvien ja kukkien ostelu vimmana, sekä joka päiväiseksi muuttuneesta halusta syödä/ saada jotain vihreää. Monesti päädyn salaattien sijaan vain vihreään teehen. Sitä kuluukin sitten paljon. Olen löytänyt tämän hetken suosikkini Japanilaisista vihreän teen laaduista. Siinä on senchan joukossa hiven macha (vihreä tee) jauhetta, joka tekee ihanan sumuisen värin teelle ja laskeutuu lopuksi kupin pohjaan. Maku on voimakas ja noh hyvin vihreä!

 Meidän perheemme tehomarjoja ovat mustikat. Niillä saa aamun kuin aamun alkamaan lempeästi.

Tänään jaoimme K.n kanssa saalimme mustikkakeksejä lasten huoneenlattialla ja katselimme kun valo muuttui kirkkaammaksi.(K täytti tammikuussa vuoden, sekin mokoma jäi kertomatta kaikessa hulinassa.) Meitä onkin kotona nyt vain hän ja minä, isosiskojen ollessa hiihtolomallaan maalla. On niin hiljaistakin.

Sunnuntaisin energia on muihin viikonpäiviin verrattuna erilainen, rauhallinen. Pidän eritoten siitä, hitaudesta myös. Rauha ja hitaus kulkevatkin usein käsikkäin.